Hanna, Ulpu ja Lilli Kuusamossa kesällä 2005 yhdellä Pienen Karhunkierroksen riippusilloista.

   

Ensimmäisen koirani sain 10-vuotiaana tietämättömänä juurikaan muuta englanninspringerspanielista kuin että sitä voisi käyttää metsästykseen. Tämä ei kuitenkaan toteutunut ensimmäisen koirani, Emman (Chivas Karelian Velvet) kohdalla, sillä se oli paukkuarka. Emman kanssa tutustuimme TOKOn saloihin ja kävimme parissa näyttelyssä. Suosituin harrastuksemme oli kuitenkin lenkkeily luonnossa.
Emma oli luonteeltaan hyvin määrätietoinen ja oman arvonsa tunteva. Sen lempeä ja iloinen luonne mursi sydämemme. Tästä seurasi, että perheeseemme hankittiin toinen englanninspringerspanieli,
Linda (Rochallor X-Mas Spirit), alkutalvesta 2000 mieheni metsästyskaveriksi. Emman päästessä nauttimaan "oloneuvoksen" päivistä, halusin itselleni harrastuskoiran. Ulpu (Rochallor Stargazer) astui mukaan kuviohin 2002 syksyllä. Vuonna 2004 syntyi ensimmäinen Riverando-pentue, kolme reipasta ja suloista tyttöä ja yksi uros, joista laumaamme liittyi Lilli (Riverando Angel's Joy).

Lindan kanssa ajauduimme mukaan koiratoimintaan. Osallistuimme eri koirakerhojen sekä myös yksityisten kouluttajien kursseille skaalana moni laji tapakasvatuksesta naksutinkoulutukseen. Agilityn kautta "omiksi" lajeikseimme muodostuivat MEJÄ ja metsästys. Vuodet yhdistystoiminnassa ovat tuoneet syvyyttä harrastukseen. Olemme mieheni kanssa myös suorittaneet spanielien taipumuskokeen toimitsijakurssin.

Kennelnimen Riverando sain vuonna 2002. Kasvatustyössäni pyrin kasvattamaan tasapainoisia ja hyväluonteisia englanninspringerspanieleita. Perheenjäseniä, joiden kanssa on mukava touhuta vaikkapa sienestämässä ja marjastamassa, käydä lenkillä tai harrastaa vaikkapa agilitya. Alkuperäinen käyttötarkoitus, metsästys, on myös tärkeä asia.

- Hanna Lahtinen -

Koiratoiminta:
- 2010 Ylituomarikoulutus / Spanielien taipumuskoe (Suomen Spanieliliitto ry)
- 2010 Ylituomarin peruskurssi (Pohjois-Hämeen Kennelpiiri)
- 2009 - 2010 Hallitus (Hämeen Spanielikerho ry)
- 2004 - 2007 Jäljestämis- ja taipumuskoetoimikunta
(Hämeen Spanielikerho ry)
- 2004 - 2007 Metsästyskoetoimikunta (Hämeen Spanielikerho ry)
- 2005 Jäsensihteeri (Springerspanielit ry)
- 2004 Ess jalostustoimikunta (Springerspanielit ry)
- 2003 - 2004 Sihteeri (Springerspanielit ry)
- 2003 TOKO-yhteyshenkilö (Hämeen Spanielikerho ry)
- 2003 Koetoimitsijakurssi osa 2 / Spanielien taipumuskoe (Pohjois-Hämeen kennelpiiri)
- 2002 Koetoimitsijakurssi osa 1 / Yleinen (Pohjois-Hämeen kennelpiiri)
- 2002 Kennelnimi Riverando
- 2001 Kasvattajan peruskurssi (Pohjois-Hämeen ja Satakunnan kennelpiirit)

   

vas. Riverando Angel's Joy, Rochallor X-mas Spirit ja Rochallor Stargazer

 

 

Ville ja koirat lähdössä patikoimaan Pientä Karhunkierrosta kesällä 2005.

"Sinulle

Elän vain noin 15-vuotta. jokainen ero sinusta on minulle surullinen.
Anna minulle aikaa ymmärtää, mitä sinä vaadit minulta.
Anna minun luottaa sinuun - olet minulle koko elämäni.
Älä ole minulle kauan vihainen äläkä sulje minua rangaistuksena sisään.
Sinulla on työsi, harrastuksesi ja ystäväsi. Minulla on vain sinut.
Juttele minulle. Vaikka en itse sanojasi ymmärräkään, olen iloinen kuullessani äänesi.
Muista, etten voi milloinkaan unohtaa, millainen sinä minua kohtaan olet.
Enne kuin lyöt minua, muista, että voisin upottaa hampaani käteesi, mutta minä en käytä väkivaltaa sinuun.
Kun hermostut minuun sen tähden, että sinulla on paljon puuhaa, ajattele, että minä saatan olla sairas, vatsani voi olla kipeä tai olen lojunut liian kauan auringossa.
Pidä minusta huolta kun tulen vanhaksi. Muista, että sinäkin tulet joskus vanhaksi.
Ole kanssani kun minulla on vaikeaa. Kaikki on helpompaa, kun saan huomiosi.
Rakastan sinua!

Koirasi"
(tekijä tuntematon)